Menu

Villa Lanten peruskorjaus

Suomen Rooman-instituutin ja Suomen Vatikaanin-suurlähetystön käytössä oleva Villa Lante on yksi Rooman parhaimmin säilyneistä renessanssihuviloista ja arvokas esimerkki Rafaelin koulukunnan työstä Roomassa. Pitkän historiansa aikana rakennus on ollut muun muassa roomalaisen aristokratian kesäasunto ja kansainvälinen kulttuurisalonki. Suomen valtio osti villan vuonna 1950 Institutum Romanum Finlandiae -säätiön perustajan Amos Andersonin lahjoituksen turvin, ja instituutti aloitti toimintansa huhtikuussa 1954. Villan ylimmät kerrokset olivat olleet Suomen suurlähetystön käytössä jo muutaman vuoden ajan ennen kauppaa.

Huvilan rakennutti Gianicolo-kukkulalle Paavi Leo X:n virkamiehenä toiminut toscanalainen Baldassare Turini vuosien 1514 ja 1531 aikana. Arkkitehdiksi valikoitui Rafaelin oppilas Giulio Romano ja huvilan maalaustöistä vastasivat muut Rafaelin koulukunnan taiteilijat tavoitteenaan toteuttaa ajan ihanteiden mukainen kokonaistaideteos. Rakennuksen kaikkien huonetilojen tuli olla suhteessa toisiinsa siten, että tuloksena olisi arkkitehtuurin, kuvanveiston ja maalaustaiteen yhteenliittymä. Lante-suvun omistukseen huvila ympäristöinen siirtyi vuonna 1551.

Huvila itsessään on säilynyt lähes alkuperäisessä asussaan, mutta osa sen alkuperäisistä freskoista on myöhemmän kaupan yhteydessä 1800-luvulla siirretty pois rakennuksesta ja osa maalattu piiloon. Suomalaisessa omistuksessa huvilaa on restauroitu 1950-, 1970- ja 1990-luvuilla sekä viimeisimpänä ALA:n johdolla vuosina 2023-2025. Viimeisimmän korjaushankkeen yhteydessä on uusittu rakennuksen talotekniikka, puutarha ja sisustus sekä puhdistettu pääkerroksen freskot. Tavoitteena on ollut säilyttää mahdollisimman paljon vanhaa, ja toteuttaa kulttuurisen ja ekologisen kestävyyden periaatteita.

NIMI: Villa Lante al Gianicolo

LAJI: Suunnittelutoimeksianto, 2021

TILANNE: Korjaushanke valmistunut toukokuussa 2025

SIJAINTI: Trastevere, Rooma, Italia

TILAAJA: Ulkoministeriö

OHJELMA: Toimisto-, edustus-, tapahtuma-, majoitus- ja tukitiloja, yhteensä 1 700 m²

TYÖRYHMÄ: Juho Grönholm, Antti Nousjoki ja Samuli Woolston sekä Simo Nuojua, Sampo Honkala, Felix Laitinen, Taavi Henttonen, Mirja Sillanpää ja Onni Takkunen

YHTEISTYÖKUMPPANIT: Edil Fema (pääurakoitsija), Valvontakonsultit (rakennuttajakonsultti), Tancredi Carunchio (renessanssiarkkitehtuurin asiantuntija), PRAS Tecnica Edilizia (paikallinen arkkitehti), Soprintendenza Speciale Archeologia, Belle Arti e Paesaggio di Roma (museoviranomainen), KOKO3 (sisustusarkkitehti)

ALKUPERÄINEN SUUNNITELMA: Giulio Romano, 1531

VALOKUVAT: Flaminia Lera / Institutum Romanum Finlandiae 2025