Menu

Helsingin keskustakirjasto Oodi

Sijainnin ja kirjastolle määritellyn tilaohjelman välinen dynamiikka luo puitteet rakennuksen suunnittelulle. Kolmen itsenäisen kerroksen välinen yhteys on suunnitelman kantava ajatus. Kirjaston edessä sijaitseva Kansalaistori jatkuu lasijulkisivun sisäpuolelle yhdistyen pohjakerroksen julkisten tilojen sarjaan. Kerroksesta muodostuu vilkas, jatkuvasti elävä tila. Perinteinen kirjastotunnelma löytyy yläkerrasta. Siellä voi viettää rauhallisen tuokion hektisen kaupunkikeskustan yläpuolella, avoimien puisto- ja kaupunkinäkymien äärellä.

Näitä kahta toisiaan täydentävää kerrosta ympäröi kaareutuva puinen massa. Massan sisään sijoittuvat keskikerroksen intiimimmät, monikäyttöiset tilat. Massaa on venytetty pystysuunnassa yhteyden luomiseksi sen ylä- ja alapuolisiin kerroksiin.

Pehmeät muodot ovat läsnä kaikkialla Keskustakirjastossa. Funktionaalinen, voimakas, puuverhottu massa ilmentää kaareutuvaa kattoa pohjakerroksen yllä, keskikerroksen virtaavia tiloja sekä ylimmän kerroksen kaareutuvaa lattiaa.

Rakennuksessa on kolme sisäänkäyntiä: yksi etelässä Rautatieaseman suunnalla; toinen, suuren katosrakenteen suojaama sisäänkäynti Kansalaistorin reunalla sekä kolmas, toissijainen sisäänkäynti koilliskulmassa. Kulku yläkerroksiin tapahtuu vaihtoehtoisesti joko eteläisen sisäänkäynnin rullaportaiden tai suuren aulan kierreportaiden kautta.

Ilmakuva, kuva: Tuomas Uusheimo
Länsijulkisivu, kuva: Tuomas Uusheimo
Kansalaistori, kuva: Tuomas Uusheimo
Pohjakerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Pohjakerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Pohjakerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Pohjakerros, Maijansali, kuva: Tuomas Uusheimo
Pohjakerros, Kino Reginan sisäänkäynti, kuva: Tuomas Uusheimo
Pohjakerros, Kino Regina, kuva: Tuomas Uusheimo
Kellarikerros, yleisö-WC, kuva: Tuomas Uusheimo
Keskikerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Keskikerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Keskikerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Keskikerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Ylin kerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Ylin kerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Ylin kerros, kuva: Tuomas Uusheimo
Ylin kerros, lasten kirjasto, kuva: Tuomas Uusheimo
Ylin kerros, lasten lukunurkka, kuva: Tuomas Uusheimo
Kansalaisparveke, kuva: Tuomas Uusheimo
Näkymä Töölönlahden suunnalta, kuva: Tuomas Uusheimo
Ilmakuva: Tuomas Uusheimo
Ilmakuva, syyskuu 2017, kuva: Tuomas Uusheimo
Työmaakuva, heinäkuu 2017, kuva: Tuomas Uusheimo
Ylin kerros, heinäkuu 2017, kuva: Tuomas Uusheimo
Keskikerros, heinäkuu 2017, kuva: Tuomas Uusheimo
Työmaakuva, heinäkuu 2017, kuva: Tuomas Uusheimo
Kierreportaan asennus, maaliskuu 2018, kuva: Tuomas Uusheimo
Länsijulkisivu
Pohjois- ja eteläjulkisivut
Itäjulkisivu
Pitkittäisleikkaus
Leikkaukset
Kaupunkirakenne
Pohjakerros
Keskikerros
Ylin kerros
Aksonometria, pohjakerros
Aksonometria, keskikerros
Aksonometria, ylin kerros

NIMI: Helsingin keskustakirjasto Oodi (kilpailuehdotus Käännös)

LAJI: Avoin kansainvälinen kilpailu, 2012-2013, 1. palkinto

TILANNE: Rakennettu, kirjasto avautui 5.12.2018

SIJAINTI: Helsinki

TILAAJA: Helsingin kaupunki

OHJELMA: Kirjastotoiminnot, ryhmätyötiloja, äänitysstudioita, maker space, elokuvasali, monikäyttösali, kahvila, ravintola, jne., yhteensä 17 000 m²

YMPÄRISTÖLUOKITUS: nZEB (lähes nollaenergiarakennus, EU-luokitus)

TYÖRYHMÄ: ALAn osakkaat Juho Grönholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta (2015 asti) ja Samuli Woolston sekä Niklas Mahlberg, Marina Diaz Garcia, Jyri Eskola, Zuzana Hejtmankova, Harri Humppi, Anna Juhola, Mette Kahlos, Anniina Kortemaa, Malgorzata Mutkowska, Justin Ng, Aleksi Niemeläinen, Marlène Oberli-Räihä, Olli Parviainen, Anton Pramstrahler, Akanksha Rathi, Niina Rinkinen, Pauliina Rossi, Heikki Ruoho, Mikael Rupponen, Mirja Sillanpää, Miguel Silva, Pekka Sivula, Tom Stevens, Tuulikki Tanska, Nea Tuominen, Jussi Vuori ja Erica Österlund

YHTEISTYÖKUMPPANIT: YIT (urakoitsija), Ramboll CM (rakennuttajakonsultti), Ramboll Finland/UK/Denmark (rakenne- ja LVIA-suunnittelu), Finnmap Infra & Sipti Infra (geosuunnittelu), Rejlers Finland (sähkötekniikka), Insinööritoimisto Markku Kauriala (palokonsultti), Gravicon (BIM-koordinointi), VIZarch (visualisoinnit), Arup (kilpailuvaiheen rakenne- ja LVIAS-suunnittelija sekä energia- ja julkisivuasiantuntija), Klaus Stolt (pienoismallit)