Menu

Lappeenrannan kaupunginteatteri

Lappeenrannan kaupunginteatterin konsepti on poikkeuksellinen: teatteri on rakennettu kauppakeskuksen ylimpään kerrokseen. Ydinajatus on kuitenkin vanha, sillä näin teatteri palaa juurilleen, torille, sinne missä ihmiset ovat. Kauppakeskuksen miljoonat vuosittaiset kävijät saavat nauttia monipuolisesta näytelmätarjonnasta ja toisaalta sen ravintolat ja hotelli taas ovat teatterivieraiden käytössä.

Kaupunginteatterin lämpiöstä on tehty hillitty monokromaattinen tila kirjavan kauppakeskuksen kontrastiksi. Vain lähes läpinäkyvä aaltoileva metalliverkko erottaa lämpiön sen alla aukeavasta kauppakäytävästä. Yleisö saapuu leveitä valkoisia portaita pitkin kirjaimellisen teatraaliseen tilaan: tila on suunniteltu yhtä lailla esityksille kuin yleisön näyttäviin saapumisiin. Lähes peilaavat pinnat hämärtävät tilan koon ja muodon. Vastaavaa saattaisi kokea seisoessaan parrasvaloissa teatterin valtavalla lavalla. Valoisaan aikaan kattoikkunasta kajastavan taivaan sävyt värjäävät koko lämpiön ylätilan kuin valtava valaisin ja pimeällä pinnat kertaavat kauppakeskuksen kirjavia mainosvaloja.

Tämä kaupunginteatteri on monumentti sujuvalle toiminnallisuudelle, sillä tilat ovat käytännöllisesti katsoen kokonaan yhdessä tasossa. Tämä on optimaalinen tilanne sillä kaikki näyttelijöistä lavasteisiin päätyvät näyttämölle. Näytöksen aikana sekuntiakaan ei ole hukattavana. Lavasteet tuodaan kontin kokoisella nostimella kellarin lastauslaiturilta tilojen keskelle lavastamoon, missä ne kootaan täyteen korkeuteensa ja työnnetään saleihin. Salien ympärille kietoutuvat tukitilat kiertäen myötäpäivään teknisen henkilökunnan tiloista tarpeiston kautta puvustukseen ja näyttelijöiden pukuhuoneisiin. Koko teatterissa on siis tyypillisen monitasoisen tilojen viidakon sijaan vain yksi käytävä, joka seuraa näytelmän tekemisen logiikkaa suoraviivaisesti kuin tehdas. Näillä järjestelyillä kaikkiin takatiloihin on saatu myös suuret ikkunat, mikä on erityisen merkittävää pääosin pimeällä näyttämöllä työtätekeville teatterin ammattilaisille.

Lämpiö, kuva: Tuomas Uusheimo
Lämpiön seinä- ja kattopintoja, kuva: Tuomas Uusheimo
Lämpiön seinäpintaa, kuva: Tuomas Uusheimo
Teatterinjohtaja Timo Sokura lämpiössä, kuva: Tuomas Uusheimo
Verkkokaidetta, kuva: Tuomas Uusheimo
Suuri näyttämö, kuva: Tuomas Uusheimo
Suuren näyttämön seinäpintaa, kuva: Tuomas Uusheimo
Revolving stage, large theater hall, photo: Tuomas Uusheimo
Suuri näyttämö, kuva: Tuomas Uusheimo
Suuren näyttämön seinäpintaa, kuva: Marc Goodwin
Pieni näyttämö, kuva: Tuomas Uusheimo
Pienen näyttämön seinäpintaa, kuva: Tuomas Uusheimo
Harjoittelusali, kuva: Tuomas Uusheimo
Huoltokäytävä, kuva: Tuomas Uusheimo
Ompelimo, kuva: Tuomas Uusheimo
Teatteriin johtava portaikko, kuva: Tuomas Uusheimo
Lämpiö ja kauppakäytävä, kuva: Jari Lifländer
Asemapiirros
Pohjapiirros
Leikkaus

NIMI: Lappeenrannan kaupunginteatteri

LAJI: Toimeksianto, 2011

TILANNE: Rakennettu, teatteri aukesi tammikuussa 2016

SIJAINTI: Lappeenranta

TILAAJA: Lappeenrannan kaupunki

OHJELMA: Kaksi teatterisalia, harjoittelusali ja tukitiloja, yhteensä 5 300 m2

TYÖRYHMÄ: ALAn osakkaat Juho Grönholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta ja Samuli Woolston sekä Harri Ahokas, Auvo Lindroos, Tiina Juuti, Marlene Oberli-Räihä, Julius Kekoni, Pekka Sivula, Niklas Mahlberg, Tonny Jensen, Mikko Kilpeläinen, Martin Allen, Vladimir Ilic, Anders Jönsson, Sari Vesanen, Santtu Hyvärinen ja Mirja Sillanpää

 

YHTEISTYÖKUMPPANIT: Sweco PM (rakennuttajakonsultti, toteutusvaihe), ISS Proko (rakennuttajakonsultti, luonnosvaihe), Finnmap Consulting (rakennesuunnittelu), L2 Paloturvallisuus (palosuunnittelu), Insinööri Studio (LVIA-suunnitelu), Pöyry Finland (sähkösuunnittelu), Akukon (akustinen suunnittelu), Kokos (esitystekniikka), Akumek (näyttämömekaniikka), Cederqvist & Jäntti Arkkitehdit (arkkitehtisuunnittelu, kauppakeskus) ja Evälahti (urakoitsija)