Menu

Teatteri- ja konserttitalo Kilden

Kilden, Sørlandetin alueen yhteinen teatteri- ja konserttitalo, kokoaa alueen esittävän taiteen laitokset saman katon alle Kristiansandiin. Kristiansandin sinfoniaorkesteri käyttää 1 200 paikkaista konserttisalia, alueteatteri Kilden Teater esiintyy 700 paikkaisessa teatterisalissa. Teatterisali muuttaa tarvittaessa muotoaan oopperasaliksi paikallista oopperaryhmää varten. Lisäksi talossa on teatterisali kokeellisille esityksille, sekä tasalattiainen monikäyttösali.

Kilden tuottaa elämyksiä. Sen arkkitehtuurin ydin on salien optimaalisessa toiminnallisuudessa toisistaan riippumatta. Paikallisesta tammesta rakennettu monumentaalinen puujulkisivu erottaa todellisuuden fantasian maailmasta. Läpäistyään tämän aaltoilevan pinnan yleisö astuu esittävien taiteiden maailmaan. Seinä ilmaisee talon toimijoiden ja esitysten monipuolisuutta samalla kun se antaa vaikuttavan kuvan niiden yhteisestä voimasta.

Millintarkoista yksilöllisen muotoisista lankuista rakennettu pinta ei ole lavaste vaan konkreettinen kappale, joka jakaa suuren aulan intiimeihin osatiloihin, sekä optimoi tilan akustisesti. Muiden ulkoseinien musta hahmottomuus korostaa aulatilan spektaakkelia.

Kuva: Tuomas Uusheimo
Kuva: Tuomas Uusheimo
Julkisivudetalji, kuva: Tuomas Uusheimo
Lämpiön puuseinää, kuva: Tuomas Uusheimo
Lämpiö, kuva: Tuomas Uusheimo
Detalji Josefine Lychen seinämaalauksesta, kuva: Tuomas Uusheimo
Detalji Claire Oboussierin ja Vong Phaopanitin teoksesta Coronium, kuva: Tuomas Uusheimo
Konserttisali, kuva: Tuomas Uusheimo
Konserttisali, kuva: Tuomas Uusheimo
Konserttisali, kuva: Tuomas Uusheimo
Teatteri- ja oopperasali, kuva: Tuomas Uusheimo
Teatteri- ja oopperasali, kuva: Tuomas Uusheimo
Teatteri- ja oopperasalin seinäpintaa, kuva: Tuomas Uusheimo
Monikäyttösali, kuva: Tuomas Uusheimo
Monikäyttösali, kuva: Tuomas Uusheimo
Studionäyttämö, kuva: Tuomas Uusheimo
Harjoittelusali, kuva: Tuomas Uusheimo
Näkymä kohti Kvadraturenia, kuva: Tuomas Uusheimo
Kuva: Sindre Ellingsen
Takajulkisivu, kuva: Tuomas Uusheimo
Ulkokuva: Sindre Ellingsen
Ulkokuva: Sindre Ellingsen
Kildenin pysäköintitalo, kuva:Sindre Ellingsen
Kuva: TUomas Uusheimo
Pohjakerros
2. kerros
3. kerros
Konserttisali
Monikäyttösali
Teatterisali
Eteläjulkisivu
Länsijulkisivu
Pohjoisjulkisivu
Asemapiirros

NIMI: Teatteri- ja konserttitalo Kilden

LAJI: Avoin kansainvälinen kilpailu, 2005, 1. palkinto

TILANNE: Rakennettu, talo aukesi yleisölle tammikuussa 2012

OHJELMA: 1 200-paikkainen konserttisali, 700-paikkainen teatteri- ja oopperasali, monikäyttösali, pieni teatterisali, toimistotilaa, pajatilaa, harjoittelutilaa, pysäköintitalo 400 autolle, yhteensä 24 600 m²

SIJAINTI: Kristiansand, Norja

TILAAJA: Teater og Konserthus for Sørlandet IKS

TYÖRYHMÄ: ALAn osakkaat Juho Grönholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta ja Samuli Woolston sekä Niklas Mahlberg (työmaavaiheen projektiarkkitehti), Pekka Sivula, Pauliina Rossi, Julia Hertell, Pauliina Skyttä, Sami Mikonheimo, Jani Koivula, Auvo Lindroos, Aleksi Niemeläinen, Erling Sommerfeldt, Tomi Henttinen, Harri Ahokas ja Anniina Koskela, yhteistyössä SMS Arkitekter AS:n (Erik Sandsmark, Wenche

Aabel, Jan Tørres B. Grønningsæter, Eirin Zachariassen, Hanne Alnes) kanssa

KONSULTIT: Birger Grönholm (teatteritekniikan asiantuntija kilpailuvaihe), Julle Oksanen (valaistuskonsepti) & Klaus Stolt (pienoismallit)

YHTEISTYÖKUMPPANIT: AF Gruppen (pääurakoitsija), WSP Multiconsult AS (rakennesuunnittelu), Arup Acoustics (saliakustiikka), Brekke Strand Acoustics (akustinen suunnittelu), Sweco Grøner (LVI-suunnittelu), Cowi (sähkötekniikka), Theatre Projects Consultants (teatteritekniikka)