Menu

Notodden Bok & Blueshus

Kirjan lailla avautuva rakennus kutsuu ihmiset lukemaan tai kuuntelemaan musiikkia, juomaan kahvia, nauramaan, itkemään ja ennen kaikkea kokemaan. Kaikki toiminnot sijaitsevat samassa kerroksessa rakennuksen kahteen siipeen jakautuen.

”Kirjan kansien” väliin sijoittuva lasikattoinen atrium toimii rakennuksen kaikkien toimintojen solmukohtana. Kirjasto jää sen vasemmalle puolelle ja blues-kahvila sekä näyttelytilat oikealle. Infotiski, myymälä ja vaatesäilytys ovat keskellä auditoriot kyljessään. Kahvila laajenee tarvittaessa vaihtuvien näyttelyiden tilan ja aulan puolelle.

Musiikkiklubi- ja kahvilatila toimii niin konserttipaikkana kuin valoisana, ilmavana kahvilana, jonka lasiseinän takaa aukeavat hienot näkymät. Kilpailuehdotuksen tilaratkaisu mahdollistaa sen, ettei hätäpoistumiskäytäviä, portaikkoja tai ylimääräisiä aulatiloja tarvita. Suunnitelma pyrkii tehokkaisiin rakennusvolyymeihin. Esimerkiksi esiintymistilat ovat korkeita, muut tilat matalia.

Rakennuksen arkkitehtuuri tukee sen roolia yhteisön uutena kokoontumispaikkana. Sen tiloille ominaista on yleisluonteisuus ja soveltuminen yhteiskäyttöön. Bok & Blueshus tulee muodostumaan sekä alueen maamerkiksi että aktiiviseksi toiminnan keskukseksi tunnistettavimpana arkkitehtonisena elementtinään etelänpuoleisen rakennusmassan toista päätyä hallitseva ulkoilmalava, jolla järjestetään vuosittain kaupungin blues-festivaalin pääkonsertit. Muina aikoina lava palvelee kahvilan terassina.

NIMI: Notodden Bok & Blueshus, ehdotus Blues Section

LAJI: Avoin kilpailu, 2010, Kunniamaininta

TILANNE: Päättynyt

SIJAINTI: Notodden, Norja

TILAAJA: Notoddenin kaupunki

OHJELMA: Kulttuurikeskus, jossa 2 auditoriota, kirjasto, pysyvien näyttelyiden tila, vaihtuvien näyttelyiden tila, ravintola ja ulkolava, yhteensä 3 000 m²

TYÖRYHMÄ: ALAn osakkaat Juho Grönholm, Antti Nousjoki, Janne Teräsvirta ja Samuli Woolston sekä Auvo Lindroos ja Yena Young

YHTEISTYÖKUMPPANIT: Erik Sandsmark (paikallinen arkkitehtikumppani)