Menu

Tarton keskustan kulttuurikeskus

Tarton keskustan uuden kulttuurikeskuksen kansainväliseen arkkitehtuurikilpailuun tekemämme ehdotus ”aed” luo kaupunkiin uuden keskipisteen. Ehdotuksessa kaupunginkirjasto, kaupungin taidemuseo, elokuvateatteri ja esittävän taiteen keskus muodostavat kiinnostavan arkkitehtonisen komposition. ”Aed” ei ole vain rakennus, vaan kiinteä osa sitä ympäröivää puistoa ja jokivarren rantapromenadia. Siirtymä ulkoa sisälle on saumaton. Alueen topografia jatkuu luontevasti sekä rakennuksen sisätiloihin että sen katolle. Puiston vanhat puut muodostavat rakennuksen tosiasialliset julkisivut.

Ehdotuksessa puiston pohjoisosa muokkautuu kulttuurikeskuksen sisäänkäyntiaukioksi. Oleva leikkikenttä rakennetaan uusiksi, osaksi uutta julkista tilaa. Rakennuksen etujulkisivu seuraa Kauba-kadun historiallista linjausta. Ylin kerros kurottaa julkisivun ohi markkeeraten pääsisäänkäynnin ja luoden sisäänkäyntiaukiolle katettua ulkotilaa.

Kilpailun tilaohjelma on mahdutettu tiiviisti kolmeen kerrokseen, jotta mahdollisimman suuri osa puistosta ja puukujanteista saadaan säilytettyä ennallaan. Jokaisella kolmesta kerroksesta on oma erityinen luonteensa. Ensimmäinen kerros jää osin maanpinnan alapuolelle, toinen kerros on avoimena aukeava maisema ja kolmas leijuva valkoinen laatikko. Rakennus on kokonaisuudessaan esteetön ja siinä on useita sisäänkäyntejä sekä yleisölle että henkilökunnalle. Rakennukseen sijoittuvia päätoimintoja yhdistävät pääsisäänkäynnin luota lähtevät hissit ja rullaportaat.

Pohjakerroksen esittävien taiteiden keskuksen sydän on moniin erityyppisiin esityksiin soveltuva, muuntojoustava black box -sali. Sali ja tukitoimintojen tilat on sijoitettu vierekkäin ja käyttölogistiikka reitteineen on optimoitu. Yleisö voi saapua paikalle joko suoraan parkkihallista tai vaihtoehtoisesti rullaportaita pitkin pääsisäänkäynniltä. Joen suuntaan on avattu suuri ikkuna, joka tuo tapahtuma-aulaan päivänvaloa ja toimii samalla eräänlaisena mainostauluna tilassa järjestettäville tapahtumille.

Ylimmän kerroksen taidemuseo rakentuu neutraalin valkoisista, laatikkomaisista näyttelysaleista. Salien ilme toistuu museovolyymin ulkoasussa: suuri, leijuva valkoinen laatikko on koko rakennuksen tunnistettavin elementti. Museon lisäksi ylimpään kerrokseen sijoittuvat elokuvateatteri, ulkoilmakatsomo, toimistotilat ja ravintola. Volyymin aaltoileva, maisemallinen viherkattopinta sitoo sadevettä, tukee puiston kasvilajiston monimuotoisuutta ja toimii viherkäytävänä alueen eläimille. Volyymin alapinta puolestaan muodostaa kirjastotilojen katon ja rakennuksen sisäänkäyntikatoksen. Koko ylimmän kerroksen volyymin läpäisevät rei’itykset tuovat päivänvaloa niin näyttelysaleihin kuin niiden alapuolisiin kirjastotiloihinkin luoden samalla visuaalisen yhteyden kerrosten välille. Valkoiseen volyymin leikattu puupintainen aukko puolestaan muodostuu kattoterassiksi. Terassin länsiseinä toimii ulkoilmaelokuvaesitysten valkokankaana, kun taas itäseinä avaa puolikorkeana näkymät joen suuntaan.

Lähes koko keskikerroksen kattava ja niin kutsutuille kirjastokukkuloille jatkuva kirjasto on rakennuksen avoin ja kutsuvin osa. Kukkuloiden huipuilta saa helposti luotua yleiskatsauksen kirjaston kokoelmiin. Yksityisyyttä ja hiljaisuutta edellyttävät kirjastotoiminnot sijoittuvat kukkuloiden sisälle. Tilan aaltoileva alakatto jakaa suuren salin osastoihin niin akustisesti kuin visuaalisestikin. Heti lasijulkisivujen ulkopuolella kohoavat puut suojaavat kirjastosalia liialta auringonpaisteelta. Lisäksi puita on tuotu kirjastosalin sisälle, kattoikkunoiden alle sijoitettuihin istutusruukkuihin. Kirjaston keskelle on suunniteltu suuri talvipuutarha.

NIMI: Tarton keskustan kulttuurikeskus, kilpailuehdotus Aed

LAJI: Avoin kansainvälinen kilpailu, 2023, Lunastus

TILANNE: Kilpailu ratkennut

SIJAINTI: Tartto, Viro

TILAAJA: Tarton kaupunki

OHJELMA: Kirjasto, museo, esittävän taiteen keskus, elokuvateatteri, ravintola, toimistotilaa, aulatilaa, yhteensä 22 300 m²

TYÖRYHMÄ: Juho Grönholm, Antti Nousjoki ja Samuli Woolston sekä Epp Jerlei, Lotta Kindberg, David Gallo, Maria Lomiak ja Jack Foisey

YHTEISTYÖKUMPPANIT: Play-Time (visualisoinnit)